ruokaresepti sipulikeitto Pelkistetty mutta erittäin maukas sipulikeitto. Pehmeä sipuli ja oliiviöljy antavat arominsa tälle keitolle, josta riittää noin kolmelle pääruokana tai alkukeittona 3-4 ruokailijalle. Raaka-aineet 700 g sipulia (sipuli, punasipuli, valkosipuli) 1 litra vettä 2 kanaliemikuutiota oliiviöljy ja voi mausteet: hitunen pippurisekoitusta Valmistus Pilko sipulit ohuiksi viipaleiksi hauduta niitä pehmeällä lämmöllä paistinpannulla kannen alla noin minuuttia voin ja oliiviöljyn seoksess...
Tupalan Leipä Ky: Ruislimppu Purolan kotileipomon tuotteista olen aikaisemmin testannut maalaisruisleivän, joko on mielestäni yksi parhaista Jyväskylän seudulla saatavissa olevista ruisreikäleivistä. Tällä kertaa testiin astelee leivän tukevampi versio limppu. 800 gramman limppu on pakattu vastaavankaltaiseen muovipussiin kuin reikäleipäkin. Leivän tuoksu on miellyttävän rukiisen arominen jo pussin ollessa suljettuna. Avattuna sen aromi yltää aivan erilaisiin lukemiin. Tuotteen tuoksu on erittäin herkull...
Lounas Korpilahti Korpilahden sataman uusimisen yhteydessä vuonna 2010 avattiin siellä myös uuteen rakennukseen sijoittuva kahvila-ravintola Satamakapteeni. Paikka tarjoilee seisovan pöydän lounasta usein myös viikonloppuisin. Lounasravintolassa on tarjolla kolmenhintaisia lounaita, salaatti, salaatti ja keitto ja lounasbuffet. Otin raskaimman valikoiman joka ruokajuoman (mehu, kotikalja) salaattipöydän, pääruuan ja kahvin kanssa maksoi 8.9 euroa. Ravintola on vieläkin kivan raikkaan uudehko ilmeeltään ...
Fazer Turkinpippuri Volcano Tyrkish Peber tuotesarjan uusin tulokas lennähti markkinoille varsin vahvalla mainoskampanjalla, jonka onnistumisesta onpaukuteltu henkseleitä niin että henkseleitä pitelemätöntä maailmaa ihan hirvittää. Tästä esimerkkinä http://tpvolcano.weebly.com/ -sivustolla pyörivä ylistys. Pakkaus on kohtuullisen kiinnostava ja antaa vaikutelman siitä että nytolisi tarjolla poikkeuksellisen vahvaa salmiakkia. Tuotteen tuoksu mukavan lakritsainen. Pussisisältääkahdenmuotoisiakaramellejä....
Ruokaresepti: Mustikka-kaurakeksi Kauden mustikat ja perinteinen kauralastu = nam nam. Näistä lastuista tuli niin hyviä että pellillinen hupeni välittömästi. Tästä annoksesta riittää noin 20 lastuun (2 pannullista)*. Raaka-aineet 50 g voita 1 dl sokeri ** 1 muna (L) 2 dl kaurahiutale 1 runsas rlk vehnäjauho 1 tl leivinjauhe 1 dl tuore mustikka Vähän sokeria 0.5 rlk maissitärkkelystä/perunajauhoja Valmistus Laita uuni lämpimään 200 asteeseen ja sulata voi Sekoita sokeriin voi ja vatkaa vaahdoksi Lis...
Kantarelli-suppilovahverokeitto Sekasienistä = kantarelli ja suppilovahvero syntyi tälläinen keittoversio. Onnistuu mainosti suppiksienkin kanssa. Mukavaa vaihtelua kermapohjaiseen keittoon. Raaka-aineet Reilu 5 dl puhdistettuja ja pilkottuja keltavahveroita ja suppilovahveroita 8 dl vettä 2-3 perunaa 1-2 porkkanaa 1-2 sipulia 2 valkosipulikynttä 2 lihaliemikuutiota 2-3 rlk tomaattikastiketta tai maun mukaan Aroi thai valkosipulichilikastiketta Mausteet: sipulijauhe, valkosipulijauhe, paprikajauhe, pip...
Tokmannin ruuat Dovgan Borschtsch sisältää hauskan tupla-sch:n. Se on Dovgan nimisen yrityksen nimellä markkinoitua borssikeittoa lasipurkissa. Näitä tuotteita tuo maahan Suomessa ainakin Euro-East. Tuotepakkaus melko mukava hyödyntäen perinteistä venäläistä maalaisromantiikkaa ja erilaisten kasvisten kuvia. Keitto sisältää 38 % punajuuria, 18% valkokaalia ja lisäksi porkkanaa, perunaa ja tomaattipyreetä. Tuotteeseen lisätään purkillinen vettä ja lämmitetään nopeasti liedellä. Keiton tuoksu miellyttävän ...
Minimani lounas Lähellä Tourukeskusta sijaitseva kauppakeskus Minimani on minulla harvemmin käyntikohteideni joukossa. Minimanissa on myös oma lounasruokala, josta tässä postauksessa. Pieni kahvila-ravintola sijoittuu Minimanin sisäkäytävän varrelle. Sitä erottaa marketkäytävästä vain ohut sermi, joka ei takaa edes näkösuojaa saati sitten rauhaisampaa lounaskokemusta. Toisella puolella ikkunat tarjoavat vaatimattoman näkymän parkkipaikalle. Ravintolan tilat melko halvat ja sisustuskin vähän ankeahko. Lo...
Pannukakku suppilovahveroilla Suppilovahveroita vaihteeksi pannarissa. Sienet maistuvat paremmin jäähtyneessä versiossa. Tästä määrästä riitti kahteen 27 sentin Pyrex-vuokaan. Raaka-aineet 3 dl maito 2 dl kermaviili 2 muna 2.5 dl vehnäjauho 0.5 tl suola mausteet: sipulijauhe, valkosipulijauhe 5 dl suppilovahvero puhdistettuna 1 sipuli voita Valmistus Pilko suppilovahverot pienemmiksi kuori ja pilko sipuli Paista suppilovahveroita ja sipulia pannulla hetki, kunnes neste poistuu ja lisää vähän voi...
Lidlin kebab Lidlin kausittaiseen valikoimaan kuuluva Beofood Kebap Nugget Köfte on lihapullamainen kebabinomainen valmisruokapakaste. Pakkaus melko hyvin tehty ja sisältää tarvittavat tuotetiedot. Pahvipakkauksen sisällä lihapalat pienessä muovipussissa. Tuotetta lämmitetään joko uunissa tai mikroaaltouunissa. Näissä tuotekuvissa nähdyt lihapalat on tehty paistinpannulla lämmittämällä. Tuotteen tuoksu miellyttävän mausteinen. Niiden ulkomuoto kolmiomaisen lihapullamainen. Tuotteen maku kuiva, cayennepip...